Kummallista

aamupaino 56.2 ja hymy kasvoilla

pitkä yö takana jota kai pitäisi katua

mutta minä en kadu enää mitään

antaa kaiken vyöryä ylitseni

Eilen rikoin kaikkia itselleni asetettuja sääntöjä; ahmin, oksensin, illalla join kolme kevytsiideriä. Oksensin kaiken mahahappoja myöten ja otin illalla nesteenpoistajia. Aamulla paino oli onneksi pudonnut, ei noussut. Vähäinenkin määrä alkoholia nousi päähän, leijuin puolihumalaisessa olotilassa ja unohdin hetkeksi kaiken. Tunsin niin hirveän paljon, mietin onko tämä kaikki väärää ja miltä minusta kuuluisi tuntua ja miten minun tulisi käyttäytyä enkä jaksakaan, annan itseni pudota yhdestä tilanteesta toiseen vapaapudotuksella, täysin painovoiman vietävissä. Kontrollia minulla tuntuu olevan tasan tarkkaan syömiseen ja välillä ei siihenkään kuten eilen nähtiin kaikki muu menee miten menee ja antaa mennä, koska niin kauan kuin laihdun, kaikki on päässäni hyvin.

Tänään olen syönyt yhden proteiinipirtelön enkä syö enää muuta, koska parin tunnin päästä tulee kaloreita, yllätys yllätys, siidereistä ja/tai valkoviinistä enkä halua yhtään enempää energiaa elimistööni kuin mitä niistä tulee. Halpa humala myös, kun ei syö alle.

Ja samalla tunnen, tunnen niin paljon. En voi pysyä itseeni käpertyneenä, olen äänekäs, puhun, hengitän ja tunnen, niin paljon että keuhkoja puristaa kaikki se tunteen määrä. Lämmittää sisältä ja tuo turvaa ja samalla pelottaa, miten tässä näin kävi, kaikki ajatukset ja tunteet ovat yhtenä mutkikkaana labyrinttinä josta en löydä ulos enkä haluakaan. Silitän hiuksia ja sanon etten voi luvata mitään ja samalla toivon että voisin enkä voi kuitenkaan, tiedän täysin miltä minusta tuntuu enkä ollenkaan, olen löytänyt itseni perille puolimatkaan hakoteille.

Elämä on kummallista, perin kummallista.

Pitkä ja harmaa päivä

Kyllä se paino tippuu

koko ajan

samalla kun räntää tippuu taivaalta kadulle

tai kyyneleitä poskille

Tämä päivä on ollut pitkä. Se on ensimmäinen adjektiivi, joka tulee mieleeni kun mietin lukuisia kuluneita tunteja. Seuraavia sopivia voisivat olla painava, harmaa, sumuinen, surullinen. Jouduin puhumaan tänään paljon siitä mitä sisälläni virtaa eikä se ole koskaan helppoa päästää sitä virtaa ulos. Halusin tämä suhteen toimivan, toivoin sitä, mutta minusta ei ole yrittämään enempää tekemään sen eteen mitään. Tuntuu, että näiden teiden ei ollut tarkoitus jatkaa samaa matkaa. Sanat ovat painaneet sisälläni kauan, olen kantanut niitä mukanani kuin kiviä repussa mutta en ole uskaltanut purkaa taakkaani, jonka paino on lisääntynyt jokaisen kuljetun metrin jälkeen. Eikä se ole reilua toisellekaan, mutta olen pelokas, raukkamainen. Puhun kyllä paljon niin kauan kuin ei tarvitse paljastaa itsestään mitään. Sitten vaikenen. Useimmiten, jotkut ihmiset tekevät tähän poikkeuksen. Toisille korville on helpompi puhua kuin toisille.

Jotenkin kuitenkin kyynelten, katkonaisen hengityksen ja pettymyksen seasta sain sanottua mitä halusinkin eikä maailma kaatunut sittenkään. Tuntui vain pahalta, surulliselta, pettyneeltäkin. Itsekkäältä myös, sillä asetin omat tunteeni toisen edelle. Minä en halua olla tässä tilanteessa, joten lähden, vaikka se tuntuu sinusta pahalta. Itsekäs itsekäs itsekäs. Mutta en osaa taipua ja yrittää, nykyään olen siinä paljon entistä huonompi enkä tiedä onko se huono asia sittenkään. Omaa itseäni yritän tässä etsiä ja tuntuu, että olen päässyt askeleen lähemmäksi uskaltamalla kerrankin sanoa sen, mitä tunnen oikeasti. Siitäkin huolimatta, että sillä toista satutin.

Lohtua kaaokseen toi pienenevän aamupainon lisäksi kauniit sanat, hymyt, halaukset. Minä rakastan sinua juuri tuollaisena, ja tiedän kuka olet. Se on kovin kauniisti sanottu, varsinkin kun tiedän, että tämä on niitä harvoja henkilöitä joka minut todella tuntee. Lämpimiä sanoja, punon niitä turvavöiksi itseni ympärille jotta en törmäyksissä ottaisi iskua niin pahoin. Minun turvani he ja heidän kauniit sanansa, ikuisesti ympärilläni tallessa. Kiitos niistä, rakkaat. Ette tiedäkään, kuinka paljon minäkin teitä.

Toiveita

 46 tuntia neste'paastoa' takana

aamupaino 57.6

ja alaspäin mennään

yksiä tavoitefarkkuja voin jo käyttää

Hengaan kotona tavoitefarkut jalassa. Muistan, kun ne eivät menneet viereenkään kiinni, maha tursusi ulos ja oli vaiva ylipäätään saada housut ylös asti jalkaan. Nyt ne ovat aikalailla sopivat, mutta jenkkakahvat kyllä näkyy koko maailmalle jos en pitäisi löysää paitaa.. Piristi silti mieltä, että jotain tuloksia on huomattavissa. Toisetkin tavoitefarkut, joita käytin aina 52- kiloisena ja kevyempänäkin, menevät kiinni mutta ovat vielä liian tiukat. Ne ovat lempihousuni, innolla odotan että taas näytän niissä hyvältä ja voin käyttää niitä.

Tähän mennessä olen juonut kahvin mantelimaidolla, 200 g mehukeittoa ja vitalinea 0+- juoman tuunattuna 10 grammalla soijaproteiinia. Nyt siemailen vihreää teetä ja suunnittelen lenkille lähtöä. Maha pitää kummallista ääntä vähän väliä, mutta nälkä ei ole vaivannut ja turvotustakaan ei ole ilmennyt, eli nestemäinen ruokavalio tuntuu ihan hyvältä ainakin toistaiseksi. Jos yllän siihen kymmeneen päivään, olen kyllä itseeni hetken tyytyväinen.

En malta odottaa sitä, kun en enää ole isompi kuin muut. Miltei kaikki kaverini ovat siroja ja pienikokoisia, en halua joka kuvassa näyttää kaikista suurimmalta. Haluan olla se laiha tyttö, jonka kylkiluut paistavat ujosti topin läpi. En halua kaupungilla kävellessäni tuntea häpeää ja surua siitä, että en näytä siltä miltä haluan, samalla kun vastaan kävelee tyttöjä toisensa perään joilla on kapoiset jalat ja sirot kädet. En halua piiloutua säkkimäisiin vaatteisiin joissa en näytä lihavalta, haluan pukea päälleni kaikkea mistä todella pidän ja näyttää niissä hyvältä. Sitä kohti mennään.

Myrkyllinen

Tämän päivän kalorisaldoksi tuli 450 kcal, mikä on ihan hyvä. Olen viimeksi syönyt mitään kiinteää miltei 30 tuntia sitten, ei tunnu lainkaan pahalta. Kävin ihan hyvän mittaisella lenkilläkin, jotain suunnilleen 45 minuuttia, ja ajattelin pian käydä vielä ainakin 20-30 minuuttia kävelemässä reippaasti ulkoilmassa. Huominen aamupaino jännittää. Viimeisten kirjoitusten lähestyminen jännittää. Oma saamattomuus lukea niihin turhauttaa. Ylipäätään kaikki pelottaa. Mutta onneksi on kalorit grammat kilot tunnit, voin laskealaskealaskea itseni turvatuksi ja painoni alemmaksi.

Välillä kun katson taivaalle ja näen tähtiä tai naamalle sataa lunta, tai tunnen aringon lämmön takin läpi ensimmäistä kertaa aikoihin, tunnen miltä elämä tuntuu. Yleensä se tuntuu niin kaukaiselta, kuin minun ja oikean elämän välissä olisi jokin harso; näen kyllä mitä sen toisella puolella tapahtuu, mutta en itse ole siihen osallinen. Tai olen hyvin lähelläkin, mutta silti vain sivustakatsojan roolissa. Mutta niinä hetkinä, kun näen rakkaan ystäväni jälleen pitkästä aikaa ja hymyilevät silmät tai poltan aamun pikkutunteina tupakkaa jonkun kanssa keskustellen tai elokuva jättää minut sanattomaksi, tunnen sen harson hetkeksi katoavan. Ja toisaalta olen tottunut turvalliseen sivustakatsojan rooliini; kun ei ole liiaksi osallinen mihinkään, ei voi menettääkään mitään. Surullista ja totta.

Kaipaan monia joille en osaa sitä ilmaista. Valtaosan ajasta en tiedä miltä minusta tuntuu. Olen pahoillani, että asiat ovat menneet kuten ne ovat menneet. Sinun haavasi tahtoisin sitoa ja sinut pelastaa, mutta sinun täytyy tehdä se sittenkin itse. Olen pahoillani etten uskalla ottaa niin suuria askeleita kuin pitäisi. Minä en ole aikuinen. Anteeksi että kerran en ollut sinua varten kun sinä tarvitsit. Anteeksi että olen solmussa. Minua painaa vieläkin se että satutit itseäsi vuokseni. Minusta tuntuu, että minusta on sinulle paljon haittaa. Mitä jos minä olen myrkyllinen?

asioita joita tahtoisin sanoa eri ihmisille mutta en uskalla. niitä on monta.

10 päivää lähtee nyt

aamupaino 57.8

ei enää paljon turvotusta

vituttaa silti

Toissapäivänä meni ahmimiseksi ja oksentamiseksi, vaikka olin luvannut itselleni ettei niin enää tapahdu, hampaideni ja vähäisen mielenterveyteni tähden. Työnsin väkisin suklaakeksejä suuhun, en edes pitänyt niistä, halusin huonon olon ja oksennuksen jälkeisen tyhjän ja turhan olotilan, halusin satuttaa itseäni sillä tavoin. Mutta se ei poistanut ahdistusta, päin vastoin. Tuntui kymmenen kertaa pahemmalta. Paino nousi PUOLITOISTA KILOA oksentamisesta huolimatta. Käytin laksatiiveja ja nesteenpoistajia sen verran että tänäänkin on ollut vielä maha sekaisin, mutta aamulla paino oli 57.8 eli ylimääräistä jäljellä ''enää'' 300 grammaa.

Nyt olen neste'paastolla', oikeastaan en paastoa mutta otan kaikki kalorini nestemäisenä. Tähtään siihen, jos olisin n. 10 päivää täysin nestemäisellä. Ostin proteiinijauhetta tänään tätä tarkoitusta varten, ajattelin juoda proteiinipirtelöitä, danone 0+ juotavia jogurtteja, teetä, kahvia ja sokerittomia limukoita/energiajuomia. Sekä tietysti vettä. Paino saisi luvan nyt tippua ja nopeasti, en tahdo painaa näin paljon en tahdo. Ahdistaa oma koko. Huomasin pesuhuoneen peilistä katsoessani että kylkiluut erottuvat jo paremmin ja rintalastan luutkin yrittävät ujosti tulla esiin, mutta ei se riitä. Täytyy olla vielä paljon paljon laihempi ennen kuin olen vähääkään tyytyväinen. Inhoan kokoani.

Kohta olen ollut 24 tuntia täysin nestemäisellä ruokavaliolla, olen juonut teetä, kahvia sekä yhden naturdiet- pirtelön. Tänään juon vielä teetä, ehkä kahviakin, vissyä ja 1-2 proteiinipirtelöä (120 kcal/annos.) Jumalauta jos tuo paino ei nyt tipu.

Mutkittelen pujottelen

Aamupaino 57.1

tänään on kiireinen päivä

mieli punoo omia solmujaan

Kirjoitan listaa, mitä pakkaan mukaan; yhdenkin yön poissaolo kotoa vaatii järjestelyitä. Lasken kalorit etukäteen, enhän unohda puhelimen laturia, se olisi katastrofi, otan jääkaapista maitokahvin mukaan ja juon sen ''aamiaiseksi'' bussissa joskus kahden jälkeen. Iso omena, proteiinipatukka, energiajuomat ostan kaupasta. Lähden käymään äidillä koulun jälkeen suoraan, sanon että söin koulussa, kavereille sanon että söin äidillä. Viattomien valheiden verkko on valmis. Mutta minä en halua että te huolestutte ja te ette haluaisi tietää ja minä en halua lopettaa. Päälläni on 34- kokoinen hame, se ei olisi mahtunut millään kuukausi sitten, se kulkee mukanani muistuttamassa siitä että yksikin virhe hidastaa edistymistäni ja nyt ei passaa olla hidas.

Olen syönyt viimeksi noin 18 tuntia sitten, vieläkään ei ole nälkä. Suunnittelin ensin syöväni aamupalaa ennen kuin lähden, tänään on kuitenkin pitkä päivä, mutta mitä sitä suotta jos ei tunne nälkää, joten join kupin kahvia. Aloitan sillä kaupan maitokahvilla bussissa sitten, siinä on sen verran kaloreita että se pitää minut pystyssä tarvittavan pitkään. Omenan syön äidillä hieman illemmalla, proteiinipatukan mahdollisesti kavereiden luona 'välipalaksi' eli oikeastaan ateriaksi, tänään jää kunnon ruoka tekemättä koska missään vaiheessa en ehdi. Tupakkaa ja kofeiinia, sillä tämä tyttö jaksaa. Voin olla itseeni tyytyväinen jos pujottelen tämän ja huomisen päivän lävitse herättämättä epäilyksiä. Miksi kaiken sosiaalisen kanssakäymisen täytyy pyöriä ruuan ja/tai juoman ympärillä? Kavereita haluan kyllä nähdä, mutta ruokaan en koske. Turha edes yrittää. Mieluummin vaikka herätän niitä epäilyksiä kuin pilaan edistymiseni, mutta parhaassa tapauksessa en kumpaakaan.

Operaatio 16 päivästä on jäljellä enää 13. 2 kiloa pudotettavaa. Aijon onnistua, hinnalla millä hyvänsä.

Uupumus

aamupaino sama kuin eilen

mutta ei kai se joka päivä voikaan tippua

tämän päivän sana on uupumus

Olen niin väsynyt. Nukuin 10 tuntia, en jaksanut mennä kouluun ainoallekaan tunnille, söin lounaan kahdeltatoista vaikka ei oikeastaan ollut nälkäkään ja siihen asti olin ollut 18 tuntia syömättä. Rasvatonta total- jogurttia ja mustaherukoita, violetti marjaisa sekoitus näytti sievältä pienessä kulhossa. Minä en näytä sievältä tänään enkä huomenna enkä ennen kuin pääsen ensimmäiseen tavoitteeseeni, 55 kiloa, ja siitäkin on vielä matkaa seuraavaan jossa voisin tuntea olevani edes jotenkuten kelpoinen.

Ulkona vallitsee harmaa sää ja päässä harmaa mielentila. Olen lähdössä kaverin kanssa kahville piakkoin ja sen jälkeen hammaslääkäriin, sen jälkeen ajattelin tulla kotiin ja nukkua nukkua nukkua tai olla vain, en jaksa mitään. Huomenna on pienet illanistujaiset kavereiden kanssa ja kumma kyllä stressaan niitäkin, en haluaisi jäädä yöksi koska haluan kotiin, en halua loukkaantuneita katseita kun en jaksa kuitenkaan valvoa myöhään enkä tahdo olla riesaksi muutenkaan. Olen niin paljon omissa ajatuksissani välillä että tunnen olevani irti kaikesta, vaikea keskittyä mihinkään. Ja tällä hetkellä se päällimmäinen tunne on tämä helvetin väsymys, tahtoisin maata koko päivän sängyssä ja olla tekemättä yhtään mitään.

Voisin ostaa itselleni kukkia ja sytyttää kynttilöitä, siivota illalla koti kauniiksi ja nauttia siitä. Ehkä se piristäisi mieltä, antaisi vähän mukavaa tekemistäkin ja syyn viihtyä neljän seinän sisällä.